Miten varaudun lakkoon? Ohjeita jäsenelle

23.2.2018

Ohjeita jäsenelle lakkoon varautumiseksi

 

1. Ennen lakkoa työpaikalla työskennellään normaalin työrytmin mukaisesti. Lakkoon ei saa varautua tekemällä esimerkiksi töitä varastoon. Töitä ei saa myöskään jättää tekemättä ennen lakkoa.

2. Seuraa JHL:n nettisivuja, some-kanavia, jäsenkirjeitä ja muuta tiedotusta. Lakkoon liittyvää jäsenviestintää on koko 14 vuorokauden ajan lakkovaroituksen jättämisen jälkeen. Saat luottamusmieheltäsi lisätietoja lakosta.

3. Lakkoilmoituksessa kerrotaan aina kellonaika, milloin lakko alkaa. Töihin ei mennä enää lakon alkamisajan jälkeen. Mikäli lakko alkaa kesken työvuoron, työ lopetetaan lakon alkaessa ja poistutaan työpaikalta.

4. JHL:n luottamushenkilö/edustaja kiertää lakon alkaessa työpaikan ja ohjaa henkilöstön ulos. Älä jätä työpaikallesi mitään, mitä mahdollisesti tarvitset lakon aikana. Lakon alkamisen jälkeen työpaikalle ei saa mennä missään tilanteessa. Yleensä työnantaja pyytää lakon alkaessa palauttamaan työnantajan työntekijälle työsuhde-etuna luovuttamat työvälineet. Pyydettäessä nämä välineet on jätettävä työnantajan hallintaan.

5. Tarkista, että sinulla on lakkotoimikunnan yhteystiedot ja mahdollisen lakkotoimiston yhteystiedot sekä aukioloajat.

6. Tarkista myös henkilökohtaiset tietosi JHL:n Jäsenpalvelu 24h -sivuilla. Mikäli olet ilmoittanut liittoon vain työsähköpostin ja puhelinnumeron, niin rekisteriin kannattaa päivittää myös toissijainen sähköposti ja puhelinnumero. Näitä tietoja käytetään lakkotilanteissa jäsenviestitykseen. Lisätietoa: www.jhl.fi

 

Lisää ohjeita työtaisteluihin JHL:n työtaisteluohjeessa: Työtaisteluohje

Liitteenä usein kysyttyjä kysymyksiä työtaisteluista.

 

Liitteet