JHL:n Niemi-Laine: Työnantaja haluaa maksattaa koulutusleikkaukset sivistysalan työntekijöillä

23.2.2018

Sivistysalan työnantajat haluavat maksattaa hallituksen tekemät koulutusleikkaukset henkilöstön pussista, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoo. Niemi-Laineen mielestä tämä on myös yksityisellä opetusalalla, aikuiskoulutuskeskuksissa ja yliopistoissa käynnissä olevien työriitojen perimmäinen syy.

Sivistysalalla on käynnissä työriita, jossa on annettu kolme lakkovaroitusta. Yliopistoihin lakkovaroituksia on jätetty jo kaksi, yksityiselle opetusalalle ja aikuiskoulutuskeskuksiin yksi. Järjestöt ovat päätyneet lakkovaroituksiin, koska työnantaja ei ole tarjonnut neuvotteluissa kohtuullisia palkankorotuksia. Työnantaja ei suostu neuvottelemaan muistakaan työehtojen parannuksista. Työsuhteiden ehtoja ollaan jopa heikentämässä ainakin yksityisellä opetusalalla ja aikuiskoulutuskeskuksissa.

– Ei voi olla niin, että sivistysalan henkilöstö maksaa koulutusleikkaukset muita aloja pienempinä palkankorotuksina ja merkittävinä työehtoheikennyksinä, painottaa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Sivistysalan oppilaitosten koko henkilöstö tekee arvokasta työtä, jolla taataan suomalaisen koulutuksen ja tutkimuksen korkea laatu. Tämä on yhteiskuntamme vahvuus ja hyvinvoinnin elinehto. Esimerkiksi hallinto- ja tukipalveluiden työntekijät ovat merkittävässä asemassa oppilaitosten arjessa. Silloin opetus- ja tutkimushenkilöstö voi keskittyä ydintehtäväänsä.

– Oppilaitosten henkilöstö on yhteisö, jonka toimivaa tiimityötä tahdomme vaalia. Työnantajien pitää muistaa eri ammattiryhmät myös silloin, kun työehdoista sovitaan. Tähän mennessä työnantaja on tarjonnut neuvotteluissa vain ehdotuksia, jotka ovat kuin märkä rätti vasten kasvoja. Työnantaja ei tunnu arvostavan osaavia työntekijöitä lainkaan.

Lisätietoja:
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772

 

Lähde: www.jhl.fi

Linkki uutiseen: https://www.jhl.fi/jhln-niemi-laine-tyonantaja-haluaa-maksattaa-koulutusleikkaukset-sivistysalan-tyontekijoilla/